Pääsykokeet

Moikka!

Loppuviikko kului hulinalla enkä kerinnyt tulemaan päivittelemään tai kertomaan miten pääsykokeissa meni. Joten ajattelin tulla nyt kertomaan kun kerkeän vielä, myöhemmin sieltä on tulossa hoitoon minun pieni serkku joten silloin en taaskaan kerkiä kirjoittelemaan.

Aamulla lähdettiin ajamaan raumalle ja oltiin siellä juuri sopivasti. Pääsykokeet alkoivat nimen huudolla ja sen jälkeen mentiin saliin. Salissa kerrottiin perus asioita kokeesta jne. Ensin oli aika rajallisia tehtäviä jotka meni omasta mielestäni hyvin paitsi matikka meni vähän huonommin. Aika rajattomat tehtävät oli täynnä pelkkiä kysymyksiä itsestään. Ja sitten oli vielä haastattelu joka meni mainiosti ja haastattelijakin kehui kuinka pirteä ja iloinen olen.

Luulisin että pääsisin kouluun,koska kaikki muut menivät hyvin paitsi matematiikka tökki mutta veikkaan että haastattelu oli tärkein joka meni minulla todella hyvin. Nyt vain odottelemaan tuloksia.

Nyt menen auttamaan äitiä tekemään joulutorttuja, koska huomenna olisi sitten ensimmäinen päivä joulukuuta.



-Adalet

Uusi alku ja suunta elämälle

Opiskelen nyt tällä hetkellä lukiossa vielä mutta en ole koskaan kokenut sitä paikkaa omakseni. Minulle ei vain sovi koeviikot ja että hirveällä vauhdilla pitäisi lukea kokonaan 3-5 kirjaa yhden viikon aikana tai totta kai pitäisi aloittaa lukemaan jo aikaisemminkin. Minä en alunperin halunnut edes mennä lukioon mutta tätini sai minut ylipuhuttua asiasta. Olisin halunnut mennä amikseen mutta en mennyt joka kaduttaa nykyään tai ei enään....

Koska viime viikolla näin satakunnan kansassa, että winnovassa on alkamassa lähihoitajakoulu nyt tammikuussa. Luin vain sen läpi nopeasti ja lähdin koiran kanssa lenkille. Koko lenkin ajan mietein sitä mitä luin lehdestä, kun pääsin kotiin, kerroin äidilleni että haen opiskelemaan lähihoitajaksi.

Ja ajattelin ihan sama mitä muut ajattelevat. Tämä on minun elämäni ja teen sillä mitä minä haluan. Ja voinhan minä käydä lukion vaikka myöhemmin aikuisena jos haluan mutta tällä hetkellä se ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta.

No, laitoin tätini kanssa seuraavana päivänä hakemuksen winnovaan. Siitä kahden päivän päästä tuli kutsu pääsykokeisiin. En tiedä mitä olisin silloin tehnyt kun luin sen. Olin iloinen ja olen edelleenkin.

Tänään on pääsykokeet ja jännittää ihan kamalasti, mutta olen siellä oma pirteä persoonani enkä esitä mitään muuta mitä en ole. Olen myös lukenut/etsinyt netistä kaikkea mitä siellä voidaan kysyä.

Tulen kertomaan sitten miten pääsykoe meni!

ps. Inspiraatio blogia kohtaan on taas herännyt joka on hyvä asia! Joten luulisin että tulen päivittelemään tätäkin useammin.

-Adalet

Spesiaali

NIKKE ANKARA - SPESIAALI

Tekee mitä tekee En ala perustelee Koko kesän tasasesti radal edustelen Dagen efter en pysty paljon mehustelee Sunnuntai niin fakin paha et aloin seurustelee No ei tät laivaa lastattu millää pysyvällä Missä nainen katellaa sitä syssymmällä Lämpimil keleil mä vedin paljo biisonii Nyt otan iisimmin taas semivaimo seasonii Jolleikkin se on liikaa Nikke on nasty ku reikä pukkaris Mut sä taidat fiilaa Kun sul ei oo mekkoo vaan meikän huppari Jeah matami tatamil niinku painisin Nainen huokuu napalmii mut ei koskaa mennä naimisii Ei satuhäitä, vaan pientä säätöö Ei taistelu-u-uu tai mitään sääntöi Ja vaik en kainaloon eti daamii Sä oot vaan niin Spesiaali Ja jos sä tahdot oon sun, oon sun Vaikkei koskaan mennä naimisiin oon sun, oon sun, oon sun, yeah Vaihat vaihetta pelkääjän paikalta Raidataan, alotetaan jo automobiilis Ollaan perillä, alotan viinil Kamerat kiinni, valot on kiinni Shh, shh, sanaton diili jos joku kysyy, sun jalat on kiinni Yeah, ennen kun nousen ja aamul meen kotiin Otan amorin jousen ja ammun headshotin Soimaan pistetään jouset ja lennän teilt kotii Se on Nikke in da house mut emmä tee kotii Vaik tän piti olla chillii ja villii nyt mä haluisin leikkii kingii ja queenii Vietetty liikaa aikaa, aloin kiintymään Spesiaali nainen on jotain nii hyvää Ei satuhäitä vain pientä säätöö Ei taistelu-u-uu tai mitää sääntöi Ja vaik en kainaloon eti daamii Sä oot vaan niin Spesiaali Ja jos sä tahdot oon sun, oon sun Vaik ei koskaa mennä naimisiin oon sun, oon sun, oon sun, jeah Mä tsiigaan sua hiljaa Mä fiilaan sua liikaa Beibi girl sä oot spesiaali Vietän aikaa mä snaijaan et haluun sut waiffaa Beibi girl sä oot spesiaali Ja sä oot, ja sä oot, ja sä oot sä oot spesiaali Ja sä oot, ja sä oot, ja sä oot Spesiaali Ja jos sä tahdot oon sun, oon sun Vaik ei koskaa mennä naimisiin oon sun, oon sun, oon sun, yeah Ja jos sä tahdot oon sun, oon sun Vaik ei koskaa mennä naimisiin oon sun, oon sun, oon sun, yeah

Uusi alku & uusi blogi

Moikka!

Aloitin uuden blogin, koska poistin vanhan blogin kun elämäntilanteeni muuttui ja halu(ai)sin unohtaa asioita eikä se ollut mahdollista jos kirjoittaisin vieläkin edellistä blogiani. Vanhaan blogiin kirjoitin silloisen elämäni asioista joihin liittyi ihminen jota rakastin (rakastan) vieläkin...
Mutta nyt aloitan alusta, koska menneisyyteen ole paluuta.

Täällä uudessa blogissa on poistauksia edellisestä blogista mitkä olen halunnut säilyttää joten älkää ihmetelkö jos postauksia on jopa viime vuodelta.

Karusellin pääpaino on ja pysyy minun mielipide-ja ajatuskirjoituksissa. Kauheasti en tänne päivittele kuulumisia ehkä silloin tällöin jos on tapahtunut jotain erityistä. Blogiin tulen lisäilemään myös laulun sanoja koska niillä saa hyvin kerrottua fiiliksestä jos ei tiedä mitä kirjoittaisi. Tämä ei todellakaan ole mikään muoti-blogi! Kaikkea muuta kuin sitä.


Tervetuloa karuselli blogin pariin!


Rakkaudella Adalet

The biggest decision of my life..

Jouduin tekemään elämäni suurimman päätöksen tähän mennessä reilu viikko sitten jolloin lopetin ihanan riiviö koirani. Joten tämä viikko on ollut elämäni raskaimpia aikoja ja ei oikein ole mikään kiinnostanut. Nyt olen kuitenkin pikku hiljaa jo pääsemässä taas elämisen makuun jos niin edes voi sanoa. Toisen elämästä päättäminen on rankkaa vaikka jotkut sanovat että "se oli vain koira" niin minulle se oli kaikkea muuta kuin koira se oli minun paras kaveri, sisko ja ennen kaikkea rakas riiviö<3

Riiviö muutti meille melkein tasan kolme vuotta sitten kun löysimme ilmoituksen 4 kuukauden vanhasta koiranpennusta ja meillä synkkasi heti. Ensimmäiset pari viikkoa olivat helppoja kuten yleensä aina pienessä "huumassa" ja koirakin tutustuu vasta uuteen ympäristöönsä. Sitten alkoi pieni kokeilu-vaihe joka oli kanssa ihan normaalia ja sitä kesti hetken aikaa. Riiviö tuhosi pentu aikanaan kaikki mitä vain pystyi ja nyt en valehtele koska se oli kuin kävelevä monsteri. Riiviö soi kivi seinää, muovi lattiaa, sängyn jalkoja, 7 mattoa, pari puhelinta ja sukkia. Luonteelta se oli aivan mahdottoman ihana se tuli kaikkien kanssa toimeen ja sen kanssa pystyi menemään ihan minne vain eikä ollut mitään ongelmia kunnes tuli "murrosikä". Riiviö muuttui ihan totaalisesti ei tullut koirien kanssa enään toimeen ja aina piti varoa mitä se tekee koska se muuttui todella arvaamattomaksi. Se oli raskasta aikaa.. Kunnes otimme riiviölle kaverin ja tutustuimme hänen kasvattajaan joka kertoi Riiviön olevan "ongelmakoira" joka kärsii eroahdistuksesta se kuitenkin helpottui kun uusi koirakaveri saapui. Seuraava vuosi sitten sujuikin mukavasti.

Älä pelkää pikkusisko, taivas pitää sinun puolta
Vaikka joudut tänään yksin lähtemään
Mä en voi sun mukaan tulla, ei ole lupaa siihen mulla
Mut älä pelkää, älä pelkää pikkusisko

Sitten yhtenä kauniina päivänä kun saavuin koulusta kotiin huomasin heti jonkin olevan pielessä koska Riiviö ei juossut portille vastaan ja kun lähdin viemään häntä kävelylle hän käveli todella huonosti mutta ajattelin että se on vain juuri herännyt että on jalat vielä jumissa. Me menimme takaisin sisälle ja aloin tekemään läksyjä. Yhtäkkiä Riiviö alkoi tärisemään, jalat jäykistyivät ja koko koira tärisi.. Soitin ensimmäiseksi siskon minun tuekseni ja sen jälkeen soitin kasvattajalle joka saapui heti melkein paikalle. Hän totesi sen mitä koko ajan pelkäsinkin että Riiviö sai epilepsiakohtauksen. Ne sanat jäivät toistumaan päähäni. Sen jälkeen kaikki muuttui koko koira muuttui. Riiviöstä tuli todella agressiivinen ihan kaikille ja alkoi käymään toisen koiramme kimppuun. Ja tämä kaikki johtui siitä kun hän oli niin kipeä ettei pystymään olemaan ihan rauhallinen vaan tarvitsi koko ajan tehdä jotain. Riiviö alkoi loppuaikoina tekemään sitä ettei pissannut ollenkaan melkein 18h vaikka vietiin koko ajan ulos ja vettäkin se joi sen 2 kupillista päivässä.

Älä pelkää pikkusisko, taivas pitää sinun puolta
Vaikka joudut tänään yksin lähtemään
Mä en voi sun mukaan tulla, ei ole lupaa siihen mulla
Mut älä pelkää, älä pelkää pikkusisko

Tämä tilanne alkoi hiertämään äitini ja minun välejäni koska minä en halunnut nähdä totuutta eli sitä, että minun pieni karvapallo on niin kipeä, että se kärsii. Ja syytin äitiäni siitä että miksi hän haluaa lopettaa "terveen" koiran vaikkakin äiti vain yritti puhua järkeä minulle mutta en halunnut kuunnella totuutta. Se oli minulle viimeinen pisara kun Riiviö nälväisi pikkuveljeäni käteen sitten tein sen päätöksen...

Tein Riiviän viimeisistä viikoista ja päivistä aivan ihanat<3 Hän sais juosta vapaana pellolla ja metsässä sen verran mitä jaksoi vapaana. Hän oli minun mukana aina kaikki hänen viimeiset päivänsä. En tiedä kuinka monta kyyneltä itkin noina aikoina ehkei ole edes niin suurta lukua että voisi sanoa. Olin ihan surun murtama..

Kaikista kauhein hetki oli kun joutui sanomaan viimeiset heipat ja antaa viimeiset halit. Hän itse hyppäsi auton takaluukkuun, meni heti maaten ja katsoi minua niillä ruskeilla nappi silmillä vielä viimeisen kerran.

Laulan sulle tämän laulun, pikkusisko
Ja mä toivon et tuska hetkeksi helpottaa
Sä olet mulle ollut rakkain aina
Nuku hyvin pikkusisko, hyvää matkaa

Vieläkin kun muistelen noita hetkiä puskeutuu kauhea kyynel aalto silmistäni. Onneksi on kuitenkin kaikki ihanat muistot joita voin muistella joka päivä ja voin käydä riiviön omalla muistopaikalla. Nyt riiviöllä on kaikki hyvin. Isosiskoni kertoi että hän oli nähnyt paria päivää ennen riiviön viimeistä päivää unen jossa riiviö juoksi vapaana hiekkarannalla ja minä uskon, että tuo uni oli enne uni ja nyt hän juoksee siellä hiekkarannalla korvat lepattaen terveenä ja iloisena.<3

Vieläkin on hetkiä jolloin ei kykene muuta kuin itkemään koska ikävä on niin kova ja tulee aina olemaakin. Minä rakastin sitä pientä karvapalloa kaikista eniten tässä maailmassa ja rakastan vieläkin<3 Nyt hän vain on pienenä enkelini pilven reunalla ja sieltä hän seuraa minun tekemisiäni. Tiedän että ikävä ei helpota koskaan mutta en haluaisikaan että helpottaisi koska sitten en enää välittäisi riiviöstä jos ei olisi häntä ikävä. Rakastan sinua yli kaiken pieni riiviöni<3

If you never try you will never know

Katsoin eilen Roskisprinssi-elokuvan kertoi pojasta jonka vanhemmat olivat rikkaita ja pojalla oli kaikki mitä hän halusi mutta hän kuitenkin lähti kotoa pois ja muutti itäsuomalaiseen pikkukaupunkiin. Hän vaihtoi valmiiksi pedatun tulevaisuutensa roskakuskin apupojan hommiin. Hän asui pikkukaupungissa vanhan alkoholisoituneen naisen alivuokralaisena. Elokuvassa pojan isä sanoi pojalleen ennempää kuin hän lähti

"Et sinä tule koskaan pärjäämään yksin maailmassa kun kaikki on eteesi kannettu."

Elokuva sai minut miettimään asioista. Itse en ole mitenkään rikkaasta perheestä koska äitini on yksinhuoltaja ja harvemmin meillä on paljon ylimääräistä rahaa varsinkaan nyt kun äiti on työttömänä. Silti olen aina saanut kaiken mitä olen halunnut ja minulla on kaikki mitä olen halunnut. Saan kummeiltani aika paljon rahaa tai oikeastaan he ostavat minulle kaikki mitä haluan eikä minun tarvitse tehdä sen eteen mitään. Ekä nyt halunnut leuhkia mitenkään mutta kerroin vain miten asia on.

Niin kuin olen jo ennen maininnut niin minun ei ole tarvinnut melkein koskaan tehdä mitään rahani eteen koska on riittänyt se että olen joko ollut käsi ojossa tai soittanut mummulle. Pari vuotta sitten ajattelin että raha tekee onnelliseksi mutta nykyään olen huomannut että se ei tee onnelliseksi. Minusta oli pari vuotta sitten outoa kun kaveri sanoi että täytyy tehdä kotitöitä että saan rahaa. Viikkoraha oli myös minulle ihan outo käsite koska itse sain aina rahaa kun pyysin. Nyt olen vasta ymmärtänyt että jos on tehnyt rahan eteen työtä niin rahaa osaa arvostaa enemmän kuin ettei sen eteen olisi tehnyt työtä.

Kesällä minun olisi tarkoitus mennä kesätöihin mutta en haluaisi yhtään mennä mutta olisihan se hienoa jos olisi vähän ylimääräistä rahaa ja vielä itse tienattua. Työnteko kasvattaa ihmistä koska on vastuussa omista tekemisistään eikä voi kauheasti sooloilla.

Mietein yöllä kun en saanut unta että pärjäisinkö minä yksin toisessa kaupungissa? Jos minulla olisi vain tietty määrä rahaa jota en saisi lisää vaan sitten minun pitäisi etsiä työpaikka ja asunto. Enkä saisi pyytää sukulaisilta rahaa vaan pitäisi pärjätä omillaan. Tulin siihen tulokseen että alku voisi olla aika ankeata mutta ehkä se siitä lähtisi rullaamaan. Tai sitten ei..

Olen useasti miettinyt jos vaihtaisin lukiota ja muuttaisin toiseen kaupunkiin mutta ajatuksen tasolle se on jäänyt. En tiedä mikä estää minua vaihtamasta lukiota ja muuttamasta? Joskus haluaisi vain muuttaa toiselle paikkakunnalle missä kukaan ei tiedä sinusta mitään.

Nykyään onneksi olen jo hieman aikuistunut ja ymmärrän ainakin jotekin jos ei oikeasti ole rahaa ostaa uusia farkkuja sitten täytyy vain kulkea vanhoilla. Olen myös tehnyt rahani eteen työtä esimerkiksi menen nyt viikonloppuna hoitamaan äitini työkaverin lapsia. 
Aikuistumisuuden merkkejä(kö)?

Eläintenrääkkäys

Luin yhdestä toisesta blogista tästä samasta aiheesta ja ajattelin itsekkin kertoa mielenpiteeni eläinrääkkäyksestä. Minusta eläinrääkkäys pitäisi saada ihan kokonaan loppumaan ja siihen pitäisi puuttua enemmän!
Jos sinä otat itsellesi ihan minkä tahansa eläimen niin sinun pitää olla ihan 100% varma että voit tarjota kaiken mitä se eläin tarvitsee.. Kannattaa myös miettiä jo valmiiksi jos lähdet matkalle minne voit laittaa eläimet hoitoon siksi aikaa.. Minun kaverilla ja minulla on sopimus että voin viedä omat marsuni hoitoon heille ja he voivat tuoda heidän marsut heille hoitoon niinkuin nyt para aikaakin on :-)

Koiraa ottaessa kannattaa miettiä mihin tarkoitukseen koiran ottaa esim.. lenkkiseuraksi,harrastustarkoitukseen tai metsästystarkoitukseen.. Sitten kannattaa alkaa vasta miettimään minkä rotuisen koiran ottaa.. Myös se on olennainen asia kuinka iso on sinun asuntosi koska minusta ei ole mitään järkeä ottaa yksiöön saksanpaimenkoiraa!? Järki hei.. Saksanpaimenkoira on omakotitalo/rivitalo koira.. Me asutaan kolmiossa ja meillä on serra & kääpiöpinseri joskus tuntuu että tämäkään tila ei riitä noille kahdelle kun ne oikein riehuu..

Netistä olen aika paljon lukenut sitä kun ollaan hyljätty eläimiä metsiin tai vaan jätetty jonnekkin.. Eikö ihminen nyt hemmetti soikoon tajua ettei sellainen eläin osaa elää luonnossa joka on tottunut että kaikki saa nenän eteen.. Meidän naapuriin tuotiin juuri sellainen kissanpentu joka löydettiin metsästä ja on iältään noin 2kk.. Pentu oli ihan laiha tullessaa ja huusi vain koko ajan mutta nykyään on jo paremmassa kunnossa. Ne ihmiset ketkä hylkää eläimiänsä pitäisi kokea sama itse niin sen jälkeen he tajuaisivat kuinka väärin on hyljätä eläimiä!

Tämän kauheempa asiaan en tiedä kuin koiratappelut ja se saa minut näkemään punaista.. Mikä järki niissä on ihan oikeasti voisiko joku kertoa minulle sen vastauksen?! Mitä hienoa on katsoa kun kaksi koiraa tappelevat niin kauan että toinen kuolee? Ne idiootit nauravat vain siinä vieressä kun koirat tappelevat.. Ne ketkä järjestää koiratappeluita/kannattaa pitäisi tappaa minun mielestäni.. En ymmärrä miksi koirat pitäisi opettaa pennusta pitäen tappelemaan toistensa kanssa..? En vain ymmärrä mitä hienoa siinä on.. Järki käteen ihmiset!

Olen myös näitä asioita vastaan: Turkistarhaus, pentutehtailu ja kaikkia muitakin asioita jotka eivät täytä/määritä eläinsuojelun määrittämiä kriteereitä.

Ystävät

Ystävät ovat hienoa asia jos sieltä osaa poimia ne kakkapäät pois ja osaa arvostaa niitä oikeita ystäviä. Nykyään joutuu vain liian usein pettymään ystävien suhteen koska ihmiset osaavat olla niin kaksinaamaisia. Itse olen pyrkinyt karsimaan "feikki"kaverit pois. Aito ystävyys kestää vaikka mitä ja kuinka kauan.

Syy miksi aloin kirjoittamaan tästä aiheesta on se kun olen itse miettinyt lähi aikoina kuinka paljon kaveri piirini on muuttunut ala-aste ajoilta mutta on siellä myös niitä ala-aste kavereitakin joidenkin kanssa olen tullut paljon paremmaksi kaveriksi lukiossa kun mitä me oltiin ala-asteella. Olen myös saanut uusiakin kavereita lukiosta.

Kaveri suhteet muuttuvat vanhetessa ja aikuistuessa esimerkiksi kun:

- Kerhossa halusi olla sen kaveri kenellä oli hienoimmat lelut tai ketä osasi leikkiä parhaiten.
- Ala-asteella oli vain se yksi hyvä kaveri eli se oma ihkupihku paras kaveri eikä kenenkään muun kanssa        voinut edes harkita olevansa.
- Ylä-asteella liikuttiin siinä omissa porukoissa jokainen "liittyi" johonkin porukkaan ja riidat yleisiä.
- Lukiossa kaikki ovat keskenään kavereita ja liikkuvat tauoilla yhdessä, eikä ole erikseen mitään porukoita    mutta meillä on omieni kaverieni kanssa oma poppoo jossa yleensä olemme mutta ei läheskään aina.

HUOM! Ollaan kirjoitettu minun näkö kulmastani ja tytön näkö kulmasta eli muiden mielestä asiat voivat olla erin tavoin ja pojilla varsinkin.

Kun liikutaan siinä omassa porukassa niin jokaiselle muodostuu oma "rooli" esim. porukan hauskuttaja, porukan aivot jne mutta ei niitä lajitella jokaiselle että "Raija sinä olet nyt meidän porukan hauskuttaja"..

Ehei, ne muodostuu ihan itsestään.. Ne porukat myös hajoavat monesti myös ja muuttuvat koska me nuoret kasvetaan niin eri aikaa aikuisiksi ja jotkut eivät kasva ollenkaan (kuulun itse tähän ryhmään..) joten jokaisen huumorintaju muuttuu eikä jaksakaan sellaisen seuraa enää kenen kanssa joskus on ollutkin paita ja peppu.

Se on vain ei niin kiva totuus että joskus huomaa ettei sellaisen seura enään kiinnosta kenen kanssa on iät ja ajat ollut.. Myös eri elämäntilanteet voivat hajoittaa kaveri suhteita jos esimerkiksi saa vauvan tai menee naimisiin tai kihloihin.. Niitä syitä on monia..

Nyt lukiossa olen huomannut (niin kuin juuri ennen jo mainitsin) että nykyään olen parempaa kaveria sellaisten ihmisten kanssa kenen kanssa vain ala/ylä-asteella riitelin. Voi olla, että olemme kasvaneet sen verran aikuisiksi että pystymme olemaan yhdessä. Tai sitten se johtuu minusta koska en enää nykyään tuomitse ihmistä ennen kuin tutustun häneen itse ja en enää jaksa riidellä tyhmistä asioista. Yritän välttää nykyään riitelyä ihan viimiseen asti koska riitelyssä kumpikaan osapuoli ei hyödy mitenkään siitä mykkäkoulusta..

Itselläni ei ole mitään kriteereitä minkälainen ystäväni pitäisi olla koska on hyvä jos on erilaisia kavereita eikä kaikki siitä samasta muotista veistettyjä. Itse pyrin olemaan mahdollisimman hyvä ystävä ja pyrin pitämään ystäviini yhteyttä mahdollisimman usein ainakin niihin kenen kanssa en ole samassa koulussa.

Minun kaksi hyvää ystävääni on sellaista kenen kanssa olen ollut jo ihan ala-asteelta asti hyviä kavereita. Me olemme riidelleet, kinastelleet, haukkuneet toisemme pystyyn mutta silti ollaan vieläkin ystäviä. Toinen minun hyvistä ystävistä meni eri kouluun kun minä joten näemme harvemmin mutta aina kun näemme niin yhtä hauskaa meillä silloinkin on niinkuin aina. Kyllä, se hyvä ystävyyssuhde kestää mitä vain..

Tällä hetkellä olen tyytyväinen kaveripiiriini ja olen kaikkien kanssa usein tekemisissä ja näen riittävän usein.

Mutta isosiskoni on ihan kaikista parihain "kaverini"<3 jolle tulee usein itkettyä esim. jos parturi on leikannut hiukset päin mäntyä tai muuten vain kaikki on ihan huonosti niin sisko kuuntelee (:

Blogi & Bloggaaminen

Bloggamisesta on tullut minulle niin sanottu harrastus. Kulutan suurimman osan viikonlopusta luonnostelemalla, suunnittelemalla ja kirjoittamalla postauksia. Blogin alussa postailin paljon harvemmin kuin nykyään. Bloggaus vie mukanaan.

Minä bloggaajana yritän kirjoittaa sellaisista asioista mitkä kiinnostaisivat lukijoitakin mutta niistä asioista on helpompi kirjoittaa mitkä itseään kiinnostaa/mietityttää. Kirjoitan kaikki asiat niin kuin ne ovat esim. Jos kirjoitan kuulumispostauksen niin kirjotan siihen mitä minulle oikeasti kuuluu enkä muuntele faktoja tai jos meillä menee Murmelin kanssa huonosti niin sitten meillä menee turhaan tosiasioita alkaa blogissa valehtelemaan. Minä yritän kirjoittaa hyvää tekstiä jota on helppo lukea mutta minulle tulee tooosi paljon kirjoitusvirheitä. Minä kirjoitan blogiini kaikista asioista. 

Bloggaus minulle itsessään on rentoutumista kun kirjoitan unohdan ihan kaiken mitä ympärilläni tapahtuu koska keskityin vain siihen kirjoittamiseen. Jos minua jokin asia suututtaa/ärsyttää yleensä kirjoitan asiasta blogiini niin se helpottaa oloani. Kirjoittaminen on minulle terapiaa. Minä voisin kirjoittaa vaikka kolmekin postausta päivässä jos minun ei tarvitsisi käydä lukiossa. Minä tykkään kirjoittaa aika pitkiä postauksia tai sitten vain kerron asioista juurta jaksaen. En osaisi enää kuvitella olematta kirjoittamatta blogia koska tästä on tullut jo tapa.

Minä itse en ole vielä tyytyväinen blogini ulkonäköön koska haluan että blogini muistuttaa minua eikä tämä ulkoasu nyt hirveästi kuvaa minua mutta menkööt nyt vielä hetken. Kun etsin uusia blogeja luettavaksi kiinnitän tosi paljon huomiota tekstien lisäksi blogin ulkoasuun koska se kertoo minun mielestäni kirjoittajasta paljon.

Yksi tärkein asia mikä vie blogia eteenpäin on lukijat, seuraajat ja edintoten kommentit. Minä ainakin saan blogin kommenteista lisävoimaa kirjoittaa uusia postauksia ja toivonkin, että blogiini kommentoitaisiin enemmän. Minulle on ihansama onko kommentti negatiivinen vai positiivinen koska otan ne kaikki ilosylin vastaan. Niissä negatiivisin sävytteisissä kommentteisessa voi olla jotain sellaista mikä edistää kirjoittajana tai huomaat virheesi. Kaikista kivoimpia on kuitenkin ne kehut (:

Paitsi nykyään olen huomannut että kun pystyy blogeihin kommentoimaan ihan nimettömänä niin se tekee suurenkiusauksen kommentoida anonyyminä jotain ilkeetä enkä halua yleistää tätä että kaikki anonyyminä kirjoitetut kommentit olisivat ilkeitä vaan on niitä hyviäkin kommentteja. En vain käsitä mitä hienoa on kommentoida anonyyminä jotain ilkeätä toisen blogiin ja saada toisen surulliseksi?! Toiset ihmiset ovat ilkeitä.

Itse tykkään lukea blogeja jotka kertovat lapsista niin sanottuja mammablogeja ja lifestyle-blogeja. Mitään lemppareita en osaa itselleni määritellä koska minulla on "lemppareita" niin monia. Huomaan melkein ensimmäisen luetun postauksen jälkeen että tykkäänkö blogista vai en. Muotiblogeista en niinkään välitä koska en itse seuraa mitenkään erityisesti muotia..

Glasperlenspiel - Nie Vergessen